enter site content | navigation
Ajankohtaista / Uutiset / 2009 / Versut kiinnostavat Konekierroksella

Versut kiinnostavat Konekierroksella

13.03.2009

Erityisesti Versu-mallit kiinnostavat vieraita Valtra Konekierroksella.

Versut kiinnostavat Konekierroksella

Perjantaina 13.3. Konekierros oli edennyt puoliväliin eli Suolahteen ja Mikkeliin. Kierros jatkuu maaliskuun loppuun asti.

Maaliskuun alussa Etelä-Suomesta alkanut Konekierros on nyt jatkunut kaksi viikkoa ja jatkuu vielä toiset kaksi viikkoa edeten kohti Pohjois-Suomea.

- Eniten ovat kiinnostusta herättäneet Versu-mallit. Niitä koeajetaan jatkuvasti ja palaute on ollut myönteistä. Toki myös A82 Finlandia, kääntyvä Valtra LH LINK –etunostolaite ja energiapuunkorjuu ovat kiinnostaneet, kertoo Valtran kotimaan tuotepäällikkö Jarkko Hyyrönmäki.

Tiukat taloudelliset ajat eivät ole vähentäneet perinteisen Konekierroksen kävijämääriä. Vieraita on päivillä käynyt yleensä noin 300-500 per tapahtuma. Sen sijaan varsinaisia traktorikauppoja harkitaan entistä pidempään. Metsäpuolella huomiota herättää etenkin energiapuunkorjuu.


Konekierros seuraavilla paikkakunnilla
Valtra-myyntipisteissä klo 9-16


ti 3.3.      Salo, Salitunkatu 6
               Liljendal, Granholmvägen 14
ke 4.3.    Turku, Kärsämäentie 49
               Vantaa, Juhanilantie 2
to 5.3.     Loimaa, Turuntie 63
               Hämeenlinna, Luukkaankatu 2 B  
pe 6.3.    Huittinen, Autokatu 4
               Forssa, Peltokatu 5

ma 9.3.    Tampere, Pirkkala, Valimotie 3
ti   10.3.   Pori, Mikkolantie 14
                Lahti, Äijälänkatu 3
ke 11.3.   Virrat, Pirkantie 22
                Kouvola, Korjalankatu 3
to 12.3.    Tuuri, Aspinmäentie 6
                Lappeenranta, Alaniitynkatu 13
pe 13.3.   Suolahti, Valmetinkatu 2
                Mikkeli, Kaapelikatu 4

ma 16.3    Viitasaari, Lasimestarinkuja 1-3
                 Varkaus, Käpykankaantie 6
ti 17.3       Seinäjoki, Rengastie 13
                 Kuopio, Sorsasalo, Leppälammentie 1
ke 18.3.    Kauhajoki, Tiklaksentie 3
                 Joensuu, Lylykoskentie 8
to 19.3.     Ikaalinen, Patrakantie 10
                 Kitee, Peltotie 1
pe 20.3.    Vaasa, Silmukkakatu 153
                 Savonlinna, Nojanmaa, Kiesitie 3

ma 23.3    Oulu, Takojantie 1
                 Nurmes, Porokylänkatu 23
ti    24.3.   Keminmaa, Autoilijantie 6
ke  25.3.   Rovaniemi, Alakorkalontie 9
                 Iisalmi, Tiirankatu 2
to   26.3.   Kuusamo, Kitkantie 83
                 Kokkola, Kauppakaari 8
pe  27.3    Kajaani, Opintie 1
                 Ylivieska, Ruutihaantie 11

Takaisin