enter site content | navigation

SM-kynnöt Loimaalla - Palkintopöytä kynnettiin taas puhtaaksi Valtroilla

12.09.2007

Tämän vuoden SM Kynnöt kisailtiin 28. – 29. 9. Loimaan savikoilla Ammatti- ja aikuisopiston koulutilan mailla. Poutasää houkutteli paikalle alueellisesti vertailtuna hyvän määrän laadukkaasta kynnöstä kiinnostuneita katsojia. Järjestäjien Erkki Mäkelän ja Tuomas Levomäen mukaan kävijöitä oli kaikkiaan lähes 4 000 henkilöä.

SM-kynnöt Loimaalla - Palkintopöytä kynnettiin taas puhtaaksi Valtroilla

Matti Rautiainen tuntuu olevan näinä vuosina lyömätön kyntäjämestari Suomessa. Matti voi ottaa taitojensa ja kokemuksensa ansiosta rauhallisesti, mikä lisännee hänen paremmuuttaan. Näin ainakin ulkopuolisesta tarkkailijasta näyttää.

Taitavien kyntäjien ohella lisähoukuttimena olivat nelisenkymmentä yritystä työnäytöksineen ja esittelyosastoineen. Valtra oli mukana todella näyttävästi. Kilpakyntötraktoreiden selvän enemmistön lisäksi N ja T -mallit erottuivat joukosta Valtran omalla osastolla.

13 / 20 Valtraa

Valtra on kyntömiesten suosikkitraktori, kolmen pääkilpasarjan 20:stä traktorista peräti 13 oli Valtraa. Palkintokorokkeilla oli myös Valtra -miehillä ahdasta; yhdeksästä komeasta pokaalista peräti kahdeksan ojennettiin kotimaisella merkillä kyntävälle.
Yleisen sarjan Suomen mestaruuden vei jälleen ja pisteissäkin omilla sataluvuillaan Matti Rautiainen Länsi-Uudenmaan Sammatista. Matti nykäisi jo avauspäivän sängellä varman eron kilpakumppaneihinsa.
Rautiainen lähtee ensi vuonna Itävallan MM kynnöille yhdessä toiseksi sijoittuneen Jarmo Itälehdon kanssa. Loimaan SM:lle Matti tuli lähes suoraan Liettuan MM:stä. Siellä hän kummasteli möykkyisiä, suurpiirteisesti muokattuja peltoja.

Lisää osallistujia?

Suorakylvön yleistymisestä huolimatta nuorten ja paluuaurojen sarjaan toivoisi paljon rohkeampaa osanottoa, mikä lisäisi tämän lajin yleisömielenkiintoa. Pitäisikö paluuauroille lisätä lähempänä käytäntöä olevana oma 3-/4-teräisten sarja sekä lisäksi puolihinattavien sarja?
Työnäytöksissä esiteltiin lähinnä suuria koneita ja kevytmuokkausta. Tämän sateisen syyskesän jäljiltä Loimaan savikot eivät panisi pahakseen paripyörien käytöstä. Vain yksi esittelyajokone oli varustettu paripyörillä edessä ja takana. Akselipainoista puhutaan, missä ovat esimerkilliset teot?
Koneviestin päätoimittajan Uolevi Oriston ideoima tarkkuusajo keräsi hetkellisesti kisan runsaimman yleisön. Tässä kynnön avausviilun vedossa laitettiin vastakkain satelliittipaikannukseen perustuva ”handsfree” automaattiohjaus ja suorista vaoistaan tunnettu Marko Itälehto Valtrallaan. GPS ei pärjännyt millään Markon luotisuoralle ajolle.
Erityismaininnan ansaitsee Leo Rautanen, joka on kyntänyt kilpaa traktorilla vuodesta 1953 lähtien ja SM kynnöilläkin hän on jo 52. kertaa! Valtra-sukuinen BM Volvo on ollut kilpahevosena vuodesta 1970 lähtien. Tätä saavutusta ei tulla rikkomaan.

SM -kynnöt 2007 / Lopputulokset
Yleinen sarja (14)
1. Matti Rautiainen, Sammatti Valtra 900 204,50 p.
2. Jarmo Itälehto, Ilmajoki Valtra A 95 180,63
3. Markku Nuutinen, Vesanto Valtra A 95 178,00

Paluuaurat (3)
1. Alander Hannu, Sammatti Valtra 700 187,38
2. Ali-Eskola Arto, Marttila Valmet 865 176,63
3. Itälehto Raimo, Ilmajoki Valtra A 174,00

Nuoret alle 22 v. (3)
1. Okasanen Mauno, Nummi-Pusula Valtra 900 139,88
2. Grönlund Juhani, Nummi-Pusula Valtra A 110,63
3. Ek Isak, Nykarleby F Dextra 81,75

Veteraanit (3)
1. Kuusela Keijo, Anjalankoski Ford 5000 80,13
2. Rautanen Leo, Nummi-Pusula Volvo 600 68,38
3. Ek Isak, Nykarleby F Dextra 38,13

2007 SM kyntöjen sarjojensa mestarit poseeraavat ylätasanteella; vasemmalta Mauno Oksanen, Matti Rautiainen ja Hannu Alander, kaikki Valtra -kyntäjiä. Hopeaa ja pronssia saavuttaneet myhäilevät eturivissä. Palkituista peräti kahdeksan luottaa kotimaiseen traktoriin, juniori Isak Ek väänsi viilua Dextralla. Palkintojenjaon juonsi tuttuun selkeän rauhalliseen tyyliinsä Pekka Mennala ProAgriasta Jyväskylästä.

2007 SM kyntöjen sarjojensa mestarit poseeraavat ylätasanteella; vasemmalta Mauno Oksanen, Matti Rautiainen ja Hannu Alander, kaikki Valtra -kyntäjiä. Hopeaa ja pronssia saavuttaneet myhäilevät eturivissä. Palkituista peräti kahdeksan luottaa kotimaiseen traktoriin, juniori Isak Ek väänsi viilua Dextralla. Palkintojenjaon juonsi tuttuun selkeän rauhalliseen tyyliinsä Pekka Mennala ProAgriasta Jyväskylästä.

Back