Osaavia huoltoasentajia asiakkaiden avuksi
07.05.2008Keski-Pohjanmaan Maaseutuopiston Kannuksen yksiköstä valmistui kymmenen Valtra-huoltoasentajaa, jotka lähtivät heti käyttämään taitojaan Valtra-asiakkaiden hyödyksi.
Teemu Sillanpää säätää näyttökokeessa HiTechin pakkoja. Markku Adler toimii arvioitsijana.
Kurssilaiset suorittivat maatalouskoneasentajan ammattitutkinnon, joka antaa hyvän pohjan niin tekniikkaan, asiakaspalveluun kuin huoltoyrittäjyyteenkin.
- Kurssilaisilla on monenlaisia taustoja. Yhdellä oli kokemusta traktorihuollosta 27 vuotta ja toisella vasta yksi vuosi. Monet olivat huoltoyrittäjien työntekijöitä, mutta mukana oli myös useita huoltoyrittäjien poikia, jotka aikovat jatkaa isänsä yritystoimintaa, kertoo kurssin vetänyt Antti Roiko-Jokela.
Roiko-Jokelan mukaan kurssilla perehdyttiin erityisesti sähkötekniikkaan, elektroniikkaan, ohjelmointiin ja yritystoimintaan. Mekaniikkaan ja hydrauliikkaankin perehdyttiin, mutta niiden perusteiden oletettiin jo olevan kurssilaisilla hallussa. Kurssilaiset suorittivat myös kahden opintoviikon paketin, joka pätevöittää heidät toimimaan jatkossa työssäoppijoiden ohjaajina. Kurssiin kuului 35 lähiopetuspäivää sekä runsaasti kotitehtäviä.
Kurssilaiset tulivat pääasiassa Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalta. Valtra on järjestänyt samankaltaisia kursseja myös Etelä-Suomessa Mäntsälässä ja Keski-Suomessa Saarijärven Tarvaalassa.
Kurssilaiset ja opettajat kokoontuivat perinteiseen luokkakuvaan kurssin päätyttyä.
Australia & New Zealand(www.valtra.com.au)
Austria(www.valtra.at)
Belgique (Français) (www.valtra.be)
Brazil (www.valtra.com.br)
Canada (English) (www.valtra.us)
(www.valtra.cn)
Czech Republic (www.valtra.cz)
Denmark (www.valtra.dk)
Finland(www.valtra.fi)
France (www.valtra.fr)
Germany (www.valtra.de)
Italy (www.valtra.it)
Latvia (www.valtra.lv)
Lithuania (www.valtra.lt)
Netherlands (www.valtra.nl)
Norway (www.valtra.no)
Poland (www.valtra.pl)
Portugal (www.valtra.pt)
Russia (www.valtra.ru)
Spain (www.valtra.es)
Sweden (www.valtra.se)
United Kingdom (www.valtra.co.uk)
USA (www.valtra.us)
International site in English (www.valtra.com)
RSS
Share



