Valtra traktorirekisteröintien ykkönen vuonna 2007
14.01.2008Valtra oli vuonna 2007 jälleen Suomen suosituin traktorimerkki. Viime vuonna rekisteröidyistä maataloustraktoreista oli Valtroja 47 prosenttia. Valtran markkinaosuus nousi hieman edellisvuoteen verrattuna. Maataloustraktoreiden kysyntä laski hieman 3878 kappaleeseen.
Oheisessa taulukossa on maataloustraktoreiden markkinaosuudet merkeittäin vuonna 2007 verrattuna vuoteen 2006. Mönkijät ja muut vastaavat ajoneuvot on poistettu taulukosta, jäljellä ovat todelliset maataloustraktorit.
Tilastointitapaa jouduttiin tänä vuonna muuttamaan, sillä traktoreiksi rekisteröitiin satoja mönkijöitä ja muita vastaavia ajoneuvoja, jotka kuitenkaan eivät ole maataloustraktoreita. Oheisista taulukoista nämä ajoneuvot on poistettu ja mukana ovat vain maatalouskäyttöön rekisteröidyt traktorit.
Myös muissa maissa vuosi oli Valtralle ennätysvilkas. Kaikkiaan Suolahden ja Mogi das Cruzesin tehtailla valmistettiin yli 21 600 Valtraa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Sekä Suolahden että Brasilian tehtailla tehtiin uudet tuotantoennätykset. Valtra oli suosituin traktorimerkki Pohjois-Euroopassa ja toiseksi suosituin Etelä-Amerikassa. Länsimaisista traktorimerkeistä Valtra on neljänneksi suurin.
Oheisessa taulukossa on esitetty maataloustraktoreiden rekisteröintimäärät merkeittäin vuonna 2007 verrattuna vuoteen 2006.
Austria(www.valtra.at)
Belgique (Français) (www.valtra.be)
Brazil (www.valtra.com.br)
Canada (English) (www.valtra.us)
(www.valtra.cn)
Czech Republic (www.valtra.cz)
Denmark (www.valtra.dk)
Finland(www.valtra.fi)
France (www.valtra.fr)
Germany (www.valtra.de)
Italy (www.valtra.it)
Latvia (www.valtra.lv)
Lithuania (www.valtra.lt)
Netherlands (www.valtra.nl)
Norway (www.valtra.no)
Poland (www.valtra.pl)
Portugal (www.valtra.pt)
Russia (www.valtra.ru)
Spain (www.valtra.es)
Sweden (www.valtra.se)
United Kingdom (www.valtra.co.uk)
USA (www.valtra.us)
International site in English (www.valtra.com)
North America (English)
RSS
Share