Johanna Herlevi ajoi Euroopan mestariksi, Matti kolmanneksi
08.09.2010Johanna Herlevin ohjastama Doris ponnisti Pro Stock 3500 -luokan Euroopan mestariksi tractor pullingin EM-kisoissa Ruotsin Hörbyssä.
Valtra Shell Pulling Teamin Johanna Herlevi veti Pro Stock -luokan Euroopan mestariksi Ruotsin Hörbyssä. Valtrojen menestyksen täydensi toiseksi sijoittunut hollantilaisen tiimin Next Sensation ja kolmanneksi sijoittunut Matti Herlevin ohjastama Caesar.
Johannan edellisestä Euroopan mestaruudesta olikin kulunut jo 12 vuotta. Veli Matti Herlevi ajoi Ceasarillaan kolmanneksi.
- Alku näytti todella surkealta, kun Countdown sammui kaksi kertaa lähtöviivalle. Olin onneksi ensimmäisenä vetäjänä, joten ensimmäinen yritys meni koevedon piikkiin. Olo oli kuitenkin luottavainen, sillä lähtiessäni kolmanteen vetoon Doriksella tiesin missä vika oli ollut ja että se oli saatu korjattua, kertoi Johanna.
Isä-Pekalla ei ollut yhtä hyvää onnea, sillä Sigma Powerista hajosi vaihdelaatikko ensimmäisellä vedolla. Tiimin Countdown sijoittui kuudenneksi. Valtrojen hyvän menestyksen kruunasi hollantilaistiimin Next Sensation, joka nappasi hopeamitalin.
- Doriksen moottori vaurioitui viikko sitten Euro cup -kisassa Ranskan Bouconvillessä, kun yhden sylinterin vesisuutin oli tukkeutunut. Pakko myöntää, että remontin kanssa tuli pieni kiire, kun ajomatkoihin Ranskasta Kälviälle ja taas Ruotsiin meni oma aikansa. Ehdimme kuitenkin ottaa muutaman koevedon ennen kisaa, kertoi Pekka.
Dorikseen, Sigmaan ja Caesariin on viime viikkoina vaihdettu uudet turbot, jotka mm. paremman laakeroinnin ansiosta antavat noin yhden barin enemmän ahtopainetta kuin vanhat turbot. Traktoreiden uudehkoja renkaita on myös pehmitetty eri keinoin, mm. ajamalla pienillä ilmanpaineilla pitkähköjä matkoja. Myös moottorin venttiilejä on kehitetty.
Tiimillä on tiedossa kiireinen viikko ennen ensi viikonloppuna Hollannin Bakelissa ajettavaa Euro cupin finaalia. Cup-pisteissä parhaimmissa asemissa on Sigma Power, johon pitää tehdä viikon aikana vaihteistoremontti Next Sensation -tallin kotipajassa. Euro cupin pistetilanne on niin tiukka, että tiimi voi periaatteessa yltää vaikka kaksoisvoittoon, mutta toisaalta on myös mahdollista jäädä täysin ilman mitaleitakin.
Johanna Herlevi keskittyy varikolla ennen vetoa.
Australia & New Zealand(www.valtra.com.au)
Austria(www.valtra.at)
Belgique (Français) (www.valtra.be)
Brazil (www.valtra.com.br)
Canada (English) (www.valtra.us)
(www.valtra.cn)
Czech Republic (www.valtra.cz)
Denmark (www.valtra.dk)
Finland(www.valtra.fi)
France (www.valtra.fr)
Germany (www.valtra.de)
Italy (www.valtra.it)
Latvia (www.valtra.lv)
Lithuania (www.valtra.lt)
Netherlands (www.valtra.nl)
Norway (www.valtra.no)
Poland (www.valtra.pl)
Portugal (www.valtra.pt)
Russia (www.valtra.ru)
Spain (www.valtra.es)
Sweden (www.valtra.se)
United Kingdom (www.valtra.co.uk)
USA (www.valtra.us)
International site in English (www.valtra.com)
RSS
Share



