Kolmannen sukupolven N-sarja

Kolmannen sukupolven N-sarja

Valtran uudessa N-sarjassa on näkyvyyttä ja näkemystä: kuljettajalla on paitsi selkeä näkyvyys ohjaamosta myös selkeä näkemys tulevaisuuden hankinnoista. Aiemmin vain kuusisylinterinen traktori pystyi suoriutumaan raskaista töistä ja sai omistajansa nukkumaan yönsä rauhassa. Uusi N-sarja on selkeä osoitus siitä, miten parempi tuottavuus pystytään saavuttamaan uudella tekniikalla ja huipputason nelisylinterisellä traktorilla.

Nyt vähemmän (sylintereitä) tarkoittaa enemmän (tuottavuutta). N-sarjan tehopakkaus on N163-malli, joka tuottaa 700 Nm:n väännön 171 hevosvoiman tehollaan.

N-sarjan täysin uuden etuosan muotoilun ansiosta traktori on ketterä ja soveltuu erinomaisesti etukuormaimella työskentelyyn. 

Pienempi polttoaineenkulutus

Pienempi polttoaineenkulutus

Valtran SCR-teknologia otetaan nyt käyttöön myös N-sarjassa.

Traktoreiden käyttäjille SCR-teknologia on yksinkertaista, sillä järjestelmää tarkkaillaan elektronisesti. Kuljettajan ainoaksi tehtäväksi jää AdBlue-säiliön täyttäminen.

SCR-moottoreissa polttoaineen käyttöä on tehostettu, sillä uusi teknologia puhdistaa pakokaasut. Uusi traktorimallisto tarjoaa entistäkin enemmän tehoa ja vääntöä.

Mitä hyötyä SCR-teknologiasta on käyttäjälle?

SCR-moottoriteknologia vähentää polttoaineenkulutusta noin 5–10 prosenttia. Lisäksi hiukkaspäästöjen ja typpioksidipäästöjen määrä on alhaisempi edelliseen teknologiaan verrattuna.

Traktorin käyttäjät hyötyvät SCR-teknologiasta, sillä se vähentää moottorin jäähdytyksen tarvetta ja pitää voiteluöljyn puhtaampana, jolloin moottorin käyttöikä pitenee.

Valtralla on vuosien kokemus SCR-teknologiasta. Valtran vuonna 2008 esitellyt S-sarjan traktorit olivat maailman ensimmäisiä SCR-teknologiaa käyttäviä maataloustraktoreita.

Käyttäjien kokemuksia

"Keulan uuden muotoilun ansiosta N-sarjalainen on yksi ketterimmistä traktoreista, joilla olen koskaan ajanut."

 

 

 

Sovi koeajosta

Etsi lähin jälleenmyyjäsi

Sinun etusi

Sinun etusi

  • Erinomainen liikkuvuus myös etukuormaimella työskenneltäessä
  • Uusi muotoilu takaa loistavan näkyvyyden
  • Kustannussäästöt 5–10 prosentin polttoainesäästöjen myötä 
  • Luotettava ja huipputehokas testatusti laadukkaan AGCO Sisu Power -moottorin ja Valtran vaihteiston ansiosta
  • Erinomainen kuljettajan mukavuus ja turvallisuus
  • Individually yours -slogan: täsmälleen tarpeisiisi sopiva traktori sinulle räätälöitynä

Valitut lisävarusteet kolmannen sukupolven N-sarjan traktoreihin

Kattava Valtra à la Carte -järjestelmä tekee oman, yksilöllisen traktorisi suunnittelusta helppoa. Samalla saat käyttöösi jopa puoli miljoonaa erilaista lisä- ja valinnaisvarusteiden yhdistelmää.

Tässä on muutamia Valtran ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka parantavat kolmannen sukupolven N-sarjan traktoreiden tuottavuutta. Pyydä omalta Valtra-myyjältäsi lisätietoa kaikista saatavilla olevista varusteista.

SVC-ohjaamo

Viisipylväinen SVC-ohjaamo takaa ylivertaisen näkyvyyden kaikkiin suuntiin. Ohjaamo on nyt saatavilla Versu- ja Direct-malleihin.

Metsäohjaamo

Lisänäkyvyyttä ja -turvallisuutta metsätöihin saadaan N-sarjaan saatavilla olevalla metsäohjaamolla. Ohjaamossa on suojaava häkkirakenne katon ympärillä, äärimmäisen vahva ja suurikokoinen polykarbonaattilasi ja ylimääräinen yläikkuna.

Valtra LHLink

Uusiin N-sarjan traktoreihin voidaan asentaa kääntyvä Valtra LHLINK -etunostolaite.

 

TwinTrac

TwinTrac-taakseajolaitteen avulla traktorilla voidaan työskennellä myös taaksepäin. Työskentelysuuntaa voidaan muuttaa kuljettajan nousematta istuimelta.

Auto-Steering

N163-malleihin on saatavilla uusi, tehtaalla asennettu Auto-Steering-valmius tai täydellinen System 150 Auto-Steering -paketti, joka pystyy ohjaamaan traktoria automaattisesti muutaman senttimetrin tarkkuudella.

AGCOMMAND-telemetria

Tehtaalla asennetun AGCOMMAND-järjestelmän ansiosta traktorin sijaintia, nykyistä tehtävää, tuottavuutta ja vaadittavia huoltoja voidaan seurata internetistä käsin.

Tarina mallin taustalla

Tarina mallin taustalla

Valtran tuotekehityksen insinöörit kertovat kolmannen sukupolven N-sarjan kehitystyöhön vaikuttaneista syistä.

Siirry katsomaan video

 

Sovi koeajosta

Etsi lähin jälleenmyyjäsi

Uudet ominaisuudet

Enemmän tehoa ja vääntöä, entistäkin parempi näkyvyys, äärimmäinen liikkuvuus etukuormaimella työskenneltäessä sekä valikoima ainutlaatuisia lisä- ja valinnaisvarusteita, joiden avulla voit räätälöidä traktoristasi juuri niin tuottavan ja tehokkaan kuin traktorin käyttö edellyttää.

Tutustu uusiin ominaisuuksiin, joiden ansiosta N-sarja on markkinoiden tehokkain nelisylinterinen traktorimallisto.

Tarina mallin taustalla

Tarina mallin taustalla

Valtran tuotekehityksen insinöörit kertovat kolmannen sukupolven N-sarjan kehitystyöhön vaikuttaneista syistä.

Siirry katsomaan video

 

Sovi koeajosta

Etsi lähin jälleenmyyjäsi

Tekniset tiedot

 

N163
Direct

MOOTTORI 49AWI
Sylinterien lukumäärä / tilavuus l 4 / 4.9
TEHO kW/hv / r/min (ISO 14396)  
Enimmäisteho 120/163 /1900
Enimmäisteho Power Boost -toiminnolla 126/171 /1900
VÄÄNTÖMOMENTTI Nm / 1 500 r/min  
Enimmäisvääntö 650
Enimmäisvääntö Power Boost -toiminnolla 700
VAIHTEISTO Direct
Vaihteet* CVT
Nopeudet vähint.–enint. moottorin vakiokierroksilla** 0–50
2-NOPEUKSINEN VOIMANOTTO  
540, moottorin r/min 1874
540e, moottorin r/min 1539
1 000, moottorin r/min 2000
Ajovoimanotto lisävaruste
Etuvoimanotto, moottorin r/min 1920
HYDRAULIIKKA  
Pumpun enimmäistuotto, litraa/min 115(160)
Venttiilien enimmäismäärä takana/edessä 4/3
Työkoneisiin käytettävissä oleva hydrauliöljy, l 47
TAKANOSTOLAITE  
Suurin sallittu nostokapasiteetti, kN 81
Suurin sallittu nostoalue, mm 700
Etuosan nostokapasiteetti, kN 35
PAINO JA MITAT 650/65R38 + 540/65R28
Akseliväli, mm 2665
Pituus, mm 4664
Leveys, mm 2538
Korkeus, mm 2945
Kääntösäde, m 4,5
Maavara (taka-akseli), mm 550
Paino (säiliöt täynnä), kg *** 5600
Polttoainesäiliö, l 220
AdBlue-säiliö, l 27

*) ryömintä yleensä lisävarusteena
**) enimmäisnopeus riippuu maakohtaisesta lainsäädännöstä
***) 150 kg enemmän jousituksen kanssa

Tarina mallin taustalla

Tarina mallin taustalla

Valtran tuotekehityksen insinöörit kertovat kolmannen sukupolven N-sarjan kehitystyöhön vaikuttaneista syistä.

Siirry katsomaan video

 

Sovi koeajosta

Etsi lähin jälleenmyyjäsi

Video

Sovi koeajosta

Etsi lähin jälleenmyyjäsi

Kuvagalleria

Tarina mallin taustalla

Tarina mallin taustalla

Valtran tuotekehityksen insinöörit kertovat kolmannen sukupolven N-sarjan kehitystyöhön vaikuttaneista syistä.

Siirry katsomaan video

 

Sovi koeajosta

Etsi lähin jälleenmyyjäsi