Laitilan Rautarakenne Oy ja Valtra Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen
28.10.2005Laitilan Rautarakenne Oy ja Valtra Oy Ab ovat solmineet tänään yhteistyösopimuksen JAPA –klapikoneiden myynnistä osassa Valtran toimipisteitä. Sopimus kattaa koko Laitilan Rautarakenne Oy:n tuotevalikoiman.
Laitilan Rautarakenne Oy saa sopimuksella vahvistettua huomattavasti jälleenmyyntikenttäänsä ja saa siten tuotteensa hyvin kuluttajien saataville erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen alueilla. Laitilan Rautarakenne Oy:n JAPA –klapikoneet on johtava tuotemerkki Suomen markkinoilla. Yhtiön liikevaihto on n. 7 milj. euroa käsittäen klapikonemalliston lisäksi hiekoittimet ja juontokourat.
Valtra Oy Ab kehittää voimakkaasti myyntikenttäänsä ja varaosapalveluitaan ja saa tämän sopimuksen myötä hyvän täydennyksen tuotevalikoimaansa. Valtra on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Suomessa markkinaosuus vuonna 2004 oli 47,8 prosenttia. Yhtiön liikevaihto oli 870 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 1 900. Suolahden tehtaalla valmistettiin viime vuonna yhteensä noin 10 000 traktoria. Valtran tuotteet ovat tunnettuja korkeasta laadustaan ja nykyaikaisista teknisistä ratkaisuistaan.
Lisätietoja antavat Laitilan Rautarakenne Oy:n toimitusjohtaja Matti Piela, puhelin 02-857 1207 sekä Valtra Huoltopalveluiden markkinointipäällikkö Ville Mansikkamäki, puhelin 0204 55 0327.
Takaisin
Australia & New Zealand(www.valtra.com.au)
Austria(www.valtra.at)
Belgique (Français) (www.valtra.be)
Brazil (www.valtra.com.br)
Canada (English) (www.valtra.us)
(www.valtra.cn)
Czech Republic (www.valtra.cz)
Denmark (www.valtra.dk)
Finland(www.valtra.fi)
France (www.valtra.fr)
Germany (www.valtra.de)
Italy (www.valtra.it)
Latvia (www.valtra.lv)
Lithuania (www.valtra.lt)
Netherlands (www.valtra.nl)
Norway (www.valtra.no)
Poland (www.valtra.pl)
Portugal (www.valtra.pt)
Russia (www.valtra.ru)
Spain (www.valtra.es)
Sweden (www.valtra.se)
United Kingdom (www.valtra.co.uk)
USA (www.valtra.us)
International site in English (www.valtra.com)
RSS
Share



