view site content | navigation
Ajankohtaista / Lehdistötiedotteet / 2006 / Suolahden tehtaalle uusi tuotekehitys ja puulämmitys

Suolahden tehtaalle uusi tuotekehitys ja puulämmitys

25.10.2006

Valtran Suolahden tehtaalle on tehty tänä vuonna noin seitsemän miljoonan euron investoinnit.

Tehdasalueelle on rakennettu mm. 4000 neliön uusi tuotekehitystalo, uutta toimistotilaa, uusi ruokala sekä kaukolämpöputki. Omalta osaltaan tehtaan toimintaa tehostaa myös Suolahden kaupungin ja Tielaitoksen toteuttama valtatie 69:n alittava tunneli tehtaan ja varaosakeskuksen välille, joka valmistuu vielä tänä vuonna.

Tuotekehitysosasto muutti Jyväskylän Tourulan vanhalta Kivääritehtaalta Suolahteen elokuun alussa. 4000 neliön uudessa tuotekehitystalossa on toimistotilaa sekä mm. kylmä-, hydrauliikka-, tehomittaus-, akustiikka-, runkotesti- ja muotoilulaboratoriot. Kaikkiaan Valtran tuotekehityksessä palvelee noin 100 henkilöä. Lisäksi suunnilleen saman verran tuotekehityshenkilöstöä työskentelee täysipäiväisesti Valtran hankkeiden parissa osatoimittajilla, tutkimuslaitoksissa sekä erilaisissa muissa yrityksissä ja laitoksissa.

Valtran Suolahden tehdasalue siirtyy puulämmitykseen vielä tänä vuonna. Entinen raskaaseen polttoöljyyn perustunut järjestelmä jää varalle. Valtra käyttää viiden hehtaarin tehdaspinta-alan lämmittämiseen noin 9 megawattituntia energiaa. Energiamäärä vastaa noin 4000 kiintokuutiometriä puuta. Siirtyminen öljystä puuenergiaan säästää sekä ympäristöä että rahaa, ja tuo menestymisen mahdollisuuksia lähiseutujen koneurakoitsijoille sekä metsänomistajille eli Valtran asiakkaille. Kaukolämpölaitos toimii Suolahdessa Finnforestin vaneritehtaan yhteydessä ja käyttää raaka-aineenaan vaneritehtaan jätepuuta. Kaukolämmön toimittaa Ääneseudun Energia Oy.

Valtra Oy Ab

Lisätietoja antavat:
Tommi Pitenius, tiedottaja, 040 8333 214, tommi.pitenius@valtra.com

www.valtra.fi

Valtra Oy Ab kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra-traktoreita. Valtra on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja toiseksi myydyin merkki Latinalaisessa Amerikassa. Liikevaihto vuonna 2005 oli 874 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2400, SisuDiesel ja Valtra do Brasil mukaanluettuna. Suomen ja Brasilian tehtailla valmistettiin viime vuonna yhteensä 18 000 traktoria. Valtra on AGCO-yhtymän kansainvälinen tuotemerkki.

Takaisin

Kuva

Suolahden traktoritehdas, oikealla kuvassa näkyy uusi tuotekehitystalo.