Traktoreiden ja muiden maatalouskoneiden vuokraaminen on Suomessa vielä melko nuori ilmiö, joka kuitenkin kasvattaa suosiotaan. Traktoreita ottavat vuokralle etenkin nopeasti kasvavat maatilat sekä urakoitsijat, jotka tarvitsevat koneita sesonkitöihin.
Rentin henkilöstöllä on juuret vahvasti maaseudulla. Osakas Markus Lehtimäki ja toimitusjohtaja Juha Leivo viljelevät työn ohessa viljatilojaan ja tekevät myös metsätöitä. Kenet tahansa muunkin voi laittaa traktorin tai kaivinkoneen ohjaimiin.
– Honkajokisia maatilan poikia ollaan kaikki. Olin jo pikkupoikana turvesuolla traktorikuskina. Mustialan jälkeen myin viljankosteusmittareita ja sen jälkeen koneita. Ekan kaivinkoneen hankin omaan käyttöön, mutta kun se meni vuokralle, niin piti hankkia toinen kone, että sai omat pellot raivattua, muistelee Leivo.
Vuokraustoiminta alkoi 2003 ja 2007 vuokrakoneita oli jo sen verran, että emoyhtiö Tracwest Oy:n rinnalle perustettiin aputoiminimi Konevuokraamo Rentti. Vuokrauksen lisäksi yhtiö toimii nykyisin mm. Case Construction -maanrakennuskoneiden, Palms-metsäkuormaajien ja Palmse Trailer -perävaunujen maahantuojana. Toimipisteitä on Honkajoen lisäksi Oulussa, Pirkkalassa ja Tuusulassa, mutta koneita toimitetaan kaikkialle Suomeen.
– 2002 ostin uuden Valtra 8400:n ja ajoin sen tehtaalta tänne turvesuolle, jossa olin aliurakoitsijana. Ensimmäinen vuokra-Valtra oli valkoinen 8550, joka oli lähinnä turvesoilla ja urakoinnissa. Vuonna 2013 hankittu 163 Versu herätti luottamuksen Valtraan.
Tällä hetkellä vuokrauskäytössä on 15 Valtraa sekä lisäksi John Deerejä, New Hollandeja ja Case IH -traktoreita. Lisäksi on runsaasti esimerkiksi kaivinkoneita, kurottajia, seuloja ja pyöräkuormaimia.
Osakas Markus Lehtimäki ja toimitusjohtaja Juha Leivo hankkivat 11 uutta Valtran T- ja Q -sarjan traktoria vuokrattavaksi Konevuokraamo Rentin kautta.
Vuokra-ajat viikoista vuosiin
Traktorin tyypillinen vuokra-aika on muutamia kuukausia, mutta tarvittaessa traktorin saa vaikka muutamaksi päiväksi tai vuodeksi. Kun koneet palaavat takaisin ne pestään, tarkastetaan ja tarvittaessa huolletaan.
– Asiakas voi haluta traktorin esimerkiksi rehusesonkiin, erikoisviljelyn sadonkorjuuseen tai talveksi lumenauraukseen. Isoille ja kasvaville tiloille koneen vuokraus voi olla myös rahoituskysymys, kun vuokrakone ei sido pääomaa. Nuorempi yrittäjä taas voi päästä vuokrakoneella urakoinnin makuun. Yhteistä kaikille on se, että vuokraajat ovat ammattilaisia ja kone tulee ahkeraan käyttöön, kuvailee Leivo tyypillisiä asiakkaita.
Kaikissa yhdessätoista uudessa T- ja Q -sarjan Valtrassa on automaattiohjaus, Valtra Connect -etäseuranta ja muutenkin varustelu on hyvä. Useissa koneissa on etunostolaite ja etuvoimanotto tai etukuormain. Tunteja traktoreihin tulee yleensä reilu tuhat vuodessa. Vakuutukset ja huollot kuuluvat vuokrauksen hintaan.
– Käyttöaste on konevuokrauksessa se juttu. Jos pihalla seisoo liikaa koneita, alkaa hirvittää, mutta jos piha on ihan tyhjä, niin sekin hirvittää. Koskaan ei tarkasti tiedä millaiselle koneelle on kysyntää ja millaiselle ei. Paljon on kokeiltu ja opittu kantapään kautta. Nyt esimerkiksi tuomme tarjolle muutaman kuormaimella varustetun metsäperävaunun.
Valtra yleistyy vuokratraktorina
Yleensä Rentti vaihtaa vajaat kymmenen traktoria vuodessa. Yhdentoista uuden Valtran hankinta lisäsi Valtrojen osuutta huomattavasti.
– Valtra on vuokraukseen hyvin soveltuva traktori, joka on oikean kokoinen ja passaa hyvin joka hommaan. On myös meidän kannalta helpompaa, kun on useampia samanlaisia traktoreita eivätkä ihan kaikki ole eri merkkiä ja mallia. Myös AGCO Suomen myynnistä, johdosta ja tuotetuesta saatu palvelu oli aktiivista ja ammattitaitoista. Iso etu on myös AGCO Suomen kattava huolto- ja varaosaverkosto, joka palvelee meitä valtakunnallisesti, kertoo Leivo.