share

Traktorin ohjaamo: sääsuojasta turvalliseksi ja mukavaksi työpaikaksi

Tässä blogissa kerrotaan traktorin ohjaamoiden kehityksestä, vaikutuksista viljelijöiden turvallisuuteen ja mukavuuteen sekä Valtran ohjaamoiden muutoksista vuosien kuluessa.

Traktoreiden esihistoria – hevosilla ei vedetty ohjaamoa

Hevosten vetämissä maatalouskoneissa ei ollut ohjaamoa, kuten ei myöskään ensimmäisissä traktoreissa. Traktoreiden muut edut riittivät kuitenkin vakuuttamaan viljelijät siitä, että konevoima päihittää lihasvoiman.

Kumipyörät ja muut merkittävät parannukset tekivät traktoreista pian käyttökelpoisia ympäri vuoden. Moottori jaksoi myös vetää vaikka tauoitta yöhön asti. Tämä pidensi viljelijöiden työpäiviä ja he alkoivat ymmärrettävästi kaivata jonkinlaista suojaa ankaria sääolosuhteita vastaan. Moottori tuotti myös lämpöä, jota voitaisiin käyttää kuljettajan lämmittämiseen. Traktoreiden alkuaikojen lukuisat kaatumisonnettomuudet korostivat tarvetta parantaa työturvallisuutta. Useat traktorivalmistajat kehittivätkin jo 1970-luvun lopulla ohjaamollisia traktoreita, joihin haettiin ratkaisuja melun eristämiseen sekä ohjaamon lämmittämiseen ja viilentämiseen. Myös viranomaiset alkoivat vaatia ratkaisuja työterveyden parantamiseen.

Valmet traktorit – ohjaamoiden edelläkävijä

Valmet oli edelläkävijä mukavien ohjaamoiden suunnittelussa. Suomen pienet tilat ja pitkät talvet olivat vieneet viljelijät hankkimaan tuloja metsätaloudesta. Traktorit paransivat tullessaan työtehoa merkittävästi ja nopeasti traktorien rinnalle alkoi tulla myös varsinaisia metsäkoneita 1970–1980-luvun aikana. Valmetin ohjaamoissa oli alusta -1960-luvun puolivälistä - alkaen huomioitu metsätyöt. Niissä oli lämmitys ja niiden kapea rakenne mahtui puiden välistä epätasaisessa maastossa. Ohjaamo ei estänyt puoliteloja - ratkaisu, joka oli kelpo vaihtoehto takavetoisille traktoreille. Vaikeassa ja yleensä lumisessa maastossa kun vetovoimasta oli aina puutetta.

Tilaa ohjaamoon – paremmat työolot

Neliveto oli seuraava nopeasti yleistyvä innovaatio. Pohjoismainen Volvo BM Valmet -mallisto julkaistiin vuonna 1982 alusta alkaen nimenomaan nelivetoisena. ”05-sarja” myös muutti suhtautumisen ohjaamon muotoiluun kokonaan. Suuri ohjaamo mahdollisti istuimen kääntämisen ja työskentelyn "takaperin", esimerkiksi käytettäessä hydraulista kuormainta, joka myös oli nopeasti yleistyvä innovaatio.

Samanaikaisesti myös kuljettajan mukavuuteen, ohjaamon äänieristykseen sekä lämmitykseen kiinnitettiin enemmän huomioita. Ilmastointi oli edelleen "lisävaruste" pohjoismaisissa malleissa, mutta siitä oli jo tulossa vakiovaruste Etelä-Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoilla. 1980-luvulla traktorimarkkinoille esiteltiin jo mallistot aina ohjaamollisina ja isot valmistajat priorisoivat ilmastoinnin lämmityksen edelle.

”Nollaviitosen” ohjaamo oli tilava, lämmin - ja kulmikas. Mallit kuitenkin korvattiin jo alle 10 vuodessa 6000- ja 8000-sarjalla, jonka uusi muotoilu toi myös pyöreämmän ja modernimman ohjaamon. Lämmitys-, jäähdytys- ja ilmastointijärjestelmä sijaitsivat nyt katossa, jolloin ohjaamoon oli helpompi saada raikasta ja viileää ilmaa. Aiempi kojelaudassa sijaitseva lämmityslaite toimi sitä paremmin mitä kylmempi, kun taas kilpailijoiden kattolämppärit kuumensivat pään mutta jättivät jalat kylmiksi. Ongelma oli tunnettu, joten Valmetin uuteen ohjaamoon sai toisen lämmittimen jalkatilaan. Tämä on Valtran ainutlaatuinen ominaisuus, joka on pian ollut saatavilla 35 vuotta!

Volvo BM toimitti 05-sarjan ohjaamot Hallsbergin tehtaalta. Valmetin ja Valtran uuden sukupolven ohjaamot on sittemmin valmistanut MSK Cabins, vahva toimija jo 1960-luvulta lähtien. Pohjalaisen perheyhtiön ja keskisuomalaisen valtionyhtiön yhteistyönä alkanut taival jatkuu yhä edelleen vahvana, vaikka yritykset ovat aikojen kuluessa tahollaan muuttuneet paljon. ”Koiralla on koppi, laivassa on hytti mutta traktorissa on ohjaamo” tokaisulla selvennettiin aikoinaan terminologiaa.

Yhden traktorin ohjaamon 25 vuoden kehitystyö!

Kopiton "työhevonen" kehittyi neljännesvuosisadassa - 1965–1990 - mukavan, äänieristetyn ja ilmastoidun ohjaamon sisältäväksi traktoriksi. Valtra säilytti johtavan asemansa seuraavan ”kvartaalin” - vuosien 1990–2015 - ajan yhdellä ison ohjaamon pääkonseptilla, jota toki kehiteltiin ja parannettiin jatkuvasti. Kuljettajan mukavuutta parannettiin paitsi uusin istuimin myös ohjaamon jousituksella, joka johti lopulta palkitun AutoComfort-jousituksen kehittämiseen.  Äänieristystä ja ilmastointia kehitettiin jatkuvasti ja automaatti-ilmastointikin tuli valikoimaan. Ergonomiaan tuli hydraulisen suunnanvaihtajan ja automaattitoimintojen rinnalla huimia parannuksia ja lopulta ”keppikoneesta” siirryttiin suurelta osin kyynärnojasta hallittavaan moderniin työkoneeseen.

Askeleen edellä

Eturivissä oli tärkeää pysyä: turvallisin ja mukavin ohjaamo. Mahdollisuus työskennellä takaperin ei sekään menettänyt merkitystään. Kun näillä osa-alueilla onnistuttiin ja samalla pidettiin Valtra omanlaisenaan, uusilla markkina-alueilla myös menestyttiin. Pohjoismainen myynti oli vuosituhannen vaihduttua enää vain pieni osa kokonaismyynnistä.

TwinTrac -taakseajojärjestelmää kehitettiin entistä helppokäyttöisemmäksi ja sen suosio kasvoi. Myös metsäohjaamo oli tärkeä kehitysaskel, vaikka sen volyymit olivatkin pienemmät. Nämä ovat kumpikin Valtran ainutlaatuisia ominaisuuksia, joita kilpailijat eivät pysty tarjoamaan.

Yksi kysymys oli kuitenkin edelleen auki. Näkyvyys eteen ja ylös oli huono. Ongelma tuli esiin erityisesti etukuormainta käytettäessä. Pohjoismaiset kuljettajat vielä taipuivat, mutta varsinkin monia paaleja päällekkäin pinoavat ranskalaiset olivat tyytymättömiä. Tästä huolimatta T888-ohjaamo (kuten sitä talon sisällä kutsutaan) on ollut menestyksekäs: se on parantanut noin sadan tuhannen kappaleen voimalla viljelijän työskentelyolosuhteita!  Vuodesta 2013 lähtien tätä ohjaamoa on valmistettu myös Brasiliassa Valtran etelä-amerikkalaisille malleille.

”Neljäs sukupolvi”

Valtran tuotekehitys työskenteli ahkerasti CM08-ohjaamoprojektin parissa. Kuuden vuoden huolellisen suunnittelun jälkeen julkaistiin neljännen sukupolven T-sarja, jonka kruunasi tämä täysin uusi ohjaamo. Turvallisuus ja helppous oli yhdistetty tehokkaaseen ja ergonomiseen muotoiluun. Näkyvyyteen kiinnitettiin poikkeuksellista huomioita. Ikkunoista tehtiin mahdollisimman suuret - ja myös niiden läpi näkemisestä huolehdittiin kaikissa olosuhteissa! Ohjaamossa on hyvä lämmitys ja ilmastointi. Suuttimet on suunnattu kaikkiin ikkunoihin. Ohjaamossa on lisäksi monta laajakulmaista lasinpyyhintä ja erinomaiset työvalot. Yli puolen neliömetrin kokoinen kattoikkuna helpottaa etukuormaimen käyttöä. Ikkunapinta-alaa on yhteensä yli 6,2 neliömetriä. Kilpailjoiden kuluttama slogan "360 asteen näkyvyys" muokattiin hyvästä syystä muotoon "365: hyvä näkyvyys päivällä ja yöllä vuoden jokaisena päivänä".

Erikoisominaisuuksia, kuten metsäohjaamoa, ei ole myöskään unohdettu. Skyview-kattoikkuna on 0,83 neliömetrin kokoinen yksiosainen polykarbonaatti-ikkuna, joka parantaa näkyvyyttä entisestään takana tehtävissä kuormauksissa. TwinTracia ohjataan nyt sähköisesti, mikä helpottaa ratin säätämistä työn mukaan.

Traktorin ohjaamon digitalisoituminen

Uuteen ohjaamoon päivitettiin jo kolme vuotta sen lanseerauksesta vallankumouksellinen SmartTouch-käyttöliittymä, eli täysin uusi käsinoja ja yhdeksän tuuman kosketusnäyttö. Näyttöä on helppo käyttää ja se voi sisältää traktorin muun hallinnan lisäksi Valtra Guide -automaattiohjauksen ja sen kanssa muita nopeasti lisääntyviä täsmäviljelyominaisuuksia. Kehitysvauhti ei ole hidastumassa. Vuonna 2021 julkaisimme täysin uudistetun ohjauspulpetin, A-pilarinäytön, tyylikkäät sisäverhoiluvaihtoehdot ja uuden Q- sarjan myötä myös uudet työvalot.

Valtran T ja N -sarjan ohjaamo on pysynyt suosittuna sen jälkeen, kun se tuotiin markkinoille vuonna 2014. Q-sarjan asiakkaat ovat koeajojen jälkeen kehuneet Q-sarjan ohjaamon yhtäläisyyttä T-sarjaan sekä ylivertaista ergonomiaa ja helppokäyttöisyyttä. Varaa koeajo paikalliselta jälleenmyyjältä ja totea itse mitä näet ja tunnet. Valtran ohjaamoon on edelleen helppoa ja turvallista nousta!

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän