share

Arkisin opiskelua, muulloin metsätöitä

Harva 22-vuotias hankkii metsävarustellun traktorin, metsäperävaunun ja ammattitason klapikoneen. Pomarkkulainen Wiljam Timgren aloitti istutushommat jo 12-vuotiaana metsuri-isänsä kanssa. Nyt hän tekee metsätöitä aina, kun metsätalousinsinöörin opinnoiltaan ehtii.

Pomarkkulainen Wiljam Timgren opiskelee Evolla metsätalousinsinööriksi viimeistä vuotta. Kaikki lomat, viikonloput ja muut vapaat hän kuitenkin tekee metsätöitä omalla toiminimellään.

– Keväällä 2017 perustin oman toiminimen ja 2018 tammikuussa kotona tehtiin sukupolvenvaihdos, kun isä joutui pyörätuoliin. Tämä on 31 hehtaarin metsätila ja esimerkiksi nyt talven teen töitä omissa metsissä. Kysyntää olisi kyllä paljon muuallekin. Monet asiakkaat ovat tottuneet isän palveluihin ja niitä hommia pääsi sitten suoraan jatkamaan. Itse asiassa isoisäkin ajoi hevosella puuta, eli olen kolmas sukupolvi näissä hommissa, kertoo Timgren.

Timgren kävi lukion Pomarkussa ja armeijan Niinisalossa. Metsähommia varten hän hankki aluksi mönkijän, jolla ajoi etenkin klapipuuta metsästä ja vei taimilaatikoita työmaille. Lisäksi käytössä on Toyota Hilux, jolla Timgren kulkee työmailla pääosin Pomarkun seudulla mutta myös ympäri Satakuntaa, sekä kuljettaa keväisin taimia ja myös klapeja asiakkaille. Hiluxin lavalle mahtuu klapeja yksi säkki ja kärryyn kaksi. Klapit kipataan asiakkaan pihaan.

– Klapeja olen tehnyt 50–100 mottia vuodessa. Asiakkaat ovat tässä 50 kilometrin säteellä. Kysyntää olisi enemmänkin.

Viime syksynä hankitulla vuosimallin 2013 Valtra N103 HiTechillä oli ajettu vain 1170 tuntia lumitöitä. Kesla 104 -metsävaunun kantavuus on yhdeksän tonnia, kuormain on 203T ja koura G20. Traktorin alkuperäinen muovitankki vaihdettiin teräksiseen ja ohjaamoon asennettiin metsäkuormaimelle sähköisesti esiohjatut joystickit.

Metsätöitä vuoden ympäri

Talvisin Timgren tekee harvennuksia ja ajaa harvennuspuita traktorilla. Päätehakkuille ei ole tarkoitusta lähteä. Kevättalvella tehdään myös klapeja. Raivuukausi on parhaimmillaan maaliskuun puolivälistä huhtikuulle. Työt vaihtelevat lumimäärästä riippuen. Huhti-kesäkuu menee istuttaessa.

– Vuosina 2018 ja 2019 istutin kumpanakin keväänä yli 100 000 tainta ja tänä vuonna se raja menee todennäköisesti uudelleen rikki. Isoin työmaa oli 11 hehtaarin yhtenäinen alue, jonne meni 11 päivässä 20 000 tainta.

Istutuksen jälkeen raivuut jatkuvat kesäkuulta lumen tuloon asti. Marras-joulukuun keleistä vähän riippuu tehdäänkö raivuuta vai joko jäisestä metsästä voi ajaa puuta.

– Puulle on aina kysyntää. Asiakkaita ovat metsänomistajat ja metsänhoitoyhdistys.

Tähän asti metsätöitä on tullut tehtyä opiskelun ohessa, mutta nykyisin Timgren on opiskellut töiden ohessa. Valmistumisen jälkeen on aikaa työskennellä enemmän. Lisäksi metsätalousinsinöörinä hän voi tehdä metsäsuunnitelmia ja auttaa metsänomistajia esimerkiksi veroasioissa. Jos ja kun homma laajenee, niin harkinnassa on myös työntekijöiden tai aliurakoitsijoiden palkkaaminen sekä isomman traktoripaketin hankkiminen.

– Metsävarustelu, eli kattoikkuna, taakseajolaite ja panssarit olisi ihanne jonain päivänä. Samalla kärryn voisi uusia isommaksi ja vetäväksi. Lisäksi jo tällä nykyisellä traktorilla voisi esimerkiksi aurata metsäautoteitä.

Metsäalan toimistohommiin Timgren aikoo tutustua harjoittelussa. Harjoittelupaikka on parhaillaan haussa, kiikarissa on esimerkiksi tehtävä metsäyhtiön logistiikka- ja ostopuolella. Tulevaisuudessa Timgren kuitenkin haluaa työskennellä metsässä oman firmansa nimissä.

Viime vuoden lopulla Timgren hankki myös Japa 365 Pro -klapikoneen syöttöpöydällä.

– Kyllähän tuo avolava, mönkijä, traktori, kärry ja klapikone olivat kovia investointeja, mutta kovalla työllä ne on jo osin ansaittu. Se ei pelaa joka pelkää, yrittämisessä on aina riskinsä. Koneet tulevat tarpeeseen ja pitävät arvonsa. Kun teen lisäksi paljon töitä sahan kanssa, niin ei haittaa jos on sateista eikä koneella pääsekään metsään. Hyvillä varusteilla voi tehdä melkein kaikkia metsätöitä sääolosuhteista riippumatta.

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän