share

Valtrat ovat 65-prosenttisesti kotimaista työtä

Suolahdessa valmistetut Valtra-traktorit ovat noin 65-prosenttisesti kotimaista työtä. Traktorissa käytettävistä osista reilusti yli puolet on suomalaisia ja lisäksi tulee Suolahdessa tehdyn työn arvo.

– Ostamistamme osista selvästi yli puolet on kotimaisia. Laskimme mukaan vain sellaiset yhtiöt, joiden tuotanto on aidosti Suomessa, kertoo ostojohtaja Mari Horttonen.

Suuria kotimaisia alihankkijoita ovat esimerkiksi Nokialla toimiva AGCO Powerin moottoritehdas ja Ylihärmässä toimiva MSK Cabinsin ohjaamotehdas, jotka kumpikin työllistävät useita satoja ihmisiä. Kaikkiaan lähes sata suomalaista firmaa toimittaa osia Valtran traktoreihin.

Kotimaisuusasteeseen on laskettu mukaan vain Suolahdessa tehdyn tuotantotyön arvo, ei esimerkiksi tuotekehitystä tai varaosia. Sekä kotimaisen työn että osien arvo on siis laskettu varsin tiukasti pikemminkin alakanttiin kuin liioitellen.

Käytännössä yksittäisen traktorin kotimaisuusaste vaihtelee mallisarjan ja varustelun mukaan.

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän