share

Jari vaihtoi matkatyön säännölliseen tehdastyöhön

Jari Niskanen oli noin 30-vuotias, kokenut rakennusmies ja reissutöiden tekijä, kun lama iski 1990-luvun alkupuolella. Rakennustöistä tuli lomautus ja vaimo kertoi, että Valtralle haetaan uusia työntekijöitä.

"Menin työhaastatteluun ja alle tunnin kuluttua puhelusta sain kuulla, että sain paikan. Aloitinkin sitten työt jo seuraavana aamuna. Urani Valtralla lähti melko nopeasti ja olen ollut siellä pian 3 vuosikymmentä," - Jari Niskanen.

"Huhtikuussa 1994 soitin silloiselle Valmetin tuotantopäällikölle, että olisiko töitä. Menin haastatteluun ja alle tunnin päästä puhelusta sain kuulla, että sain paikan. Aloitinkin sitten jo seuraavana aamuna työt. Aika nopeasti lähti työura Valtralla käyntiin ja kohta tulee 29 vuotta täyteen", muistelee Jari.

Aluksi Jari työskenteli kokoonpanolinjalla ja tuuraajana eri työpisteissä, mutta siirtyi pian viimeistelyyn. "Viimeistelyssä olin 15 vuotta. Sen jälkeen tein korjausmaalauksia kahdeksan vuotta. Viimeistely sopi minulle paremmin kuin linjalla työskentely, sillä se oli lähempänä sellaista vaihtelevaa työtä, johon olin tottunut."

Olkapäävaivojen myötä uuteen tehtävään

Jari olkapäät alkoivat vaivaamaan maalaamotyössä. Työeläkeyhtiö suositteli alanvaihtoa. "Minulle järjestyi työ APS-tiimissä, jossa toteutetaan aloitteita, parannetaan työolosuhteita ja tehdään muutoksia tehtaalla."

Kuuden kuukauden työurakuntoutuksen aikana Jari opiskeli työhyvinvointia ja ergonomiaa.

Kehitysasentaja rakentaa työpisteitä

Haastattelupäivänä Jarilla on työn alla rautaromukuupan äänieristys. Metalliseen kuuppaan heitetyt metallit aiheuttivat turhaa melua ja kuupan vanerointi hiljentää kolinaa. Seuraavaksi hän alkaa tehdä uusien traktorimallien vaatimaa asennuspöytää konepeitoille. "Tämä työ on jatkuvaa työpisteiden kehittämistä. Parannetaan turvallisuutta, ergonomiaa, nopeutta ja tuottavuutta. Kun esimerkiksi kesällä valmistuu uusi maalaamo, niin iso osa kokoonpanolinjan työpisteistä menee uusiksi. Syksyllä kesäloman jälkeen pitää olla kaiken valmista, jotta tuotanto starttaa ongelmitta."

Jari arvostaa tehdastyön säännöllisyyttä aikaisempiin töihinsä eli nosturi- ja reissuhommiin verrattuna."Ennen en aamulla yhtään tiennyt mihin päädyn ja milloin palaan. Nyt jos työ loppuu neljältä, niin olen jo vartin yli kotona."

Valtralla on laaja valikoima erilaisia metallialan työtehtäviä

Jari haluaa painottaa, että Suolahden tehtaalta löytyy hyvin paljon erilaisia metallialan työtehtäviä. Esimerkiksi kokoonpanotehdas ja voimansiirtotehdas ovat kaksi aivan erilaista maailmaa, jossa toisessa tehdään pääosin asennustyötä ja toisessa enemmän koneistusta.

 

Takaisin Valtran urasivulle

Valtran urat

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän