share

Heidi vaihtoi alaa, lähihoitajasta materiaalin- käsittelijäksi

Heidi Hämäläinen siirtyi lähihoitajasta Valtran Suolahden tehtaan logistiikkakeskukseen materiaalinkäsittelijäksi kaksi ja puoli vuotta sitten. Tällä hetkellä hän toimii tuuraajana, eli tekee kaikkia mahdollisia eri tehtäviä, kun henkilöitä on poissa esimerkiksi sairaslomien vuoksi.

 

"Pidän työstäni. Tilanteet muuttuvat jatkuvasti, ja sopeudun hyvin tällaiseen ympäristöön." - Heidi Hämäläinen

"Otan vastaan traktoritehtaalle tulevia osia, hyllytän niitä logistiikkakeskuksessa ja kuljetan pientavaraa logistiikkakeskuksesta kokoonpanotehtaan työpisteille. Ajan myös tarvittaessa ulkotrukkia, jolla kuormat puretaan rekoista, sekä korkeaa ḱeräilytrukkia, jolla osia viedään ja haetaan korkeisiin hyllyihin", kertoo Heidi.

"Työkavereita on noin 25, joten tuuraajalle on käytännössä aina hommaa. Tuuraajan pitää hallita osaston kaikki tehtävät, että hän pystyy tuuraamaan ketä tahansa. Jos tuurattavaa ei ole, hän työskentelee pientavaran pakkaamossa tai tavaran vastaanotossa."

"Teen vuoroviikoin töitä kello 6–14.30 ja 7–15.30, koska olen eronnut ja lapset ovat minulla vuoroviikoin. Päiväkoti aukeaa vasta 6:30, niin menen niillä viikoilla vasta seitsemään, kun lapset ovat minulla. Olen kiitollinen esimiehelleni, että minulle annettiin mahdollisuus tähän kuvioon. Kaikissa tehtävissä se ei olisi edes mahdollista."

Valtran tehtaalla on käytössä useita erilaisia työaikoja. Monissa tehtävissä tehdään tavallista päivävuoroa viitenä päivänä viikossa. Toisaalta esimerkiksi voimansiirtotehtaan koneistuksessa tehdään myös yövuoroja.

Ensimmäistä kertaa tehdastyössä

Heidin tulo Valtralle oli osittain sattuman kauppaa. Hän oli hakenut tehtaalle töihin trukinkuljettajaksi jo aiemmin, mutta silloin ei tärpännyt. Hän kuitenkin antoi luvan käyttää yhteystietojaan, jos myöhemmin tulisi muita paikkoja auki. 

"Olin ollut lähihoitajana noin 10 vuotta ja tuntui, että olin antanut jo kaikkeni sille alalle. Olin jäämässä pois sijaisuudesta kahden viikon päästä, kun nykyinen esimieheni soitti. Työhaastattelu hoitui käytännössä siinä puhelimessa ja aloitin työt kahden viikon päästä, heti kun määräaikainen sopimukseni kotihoidossa loppui."

Materiaalinkäsittelijän tehtävä on Heidin ensimmäinen tehdastyö. "Tykkään kyllä työstäni. Tilanteet elää ja vaihtelee. Sopeudun hyvin tällaiseen ympäristöön. Ei ole kertaakaan ärsyttänyt lähteä töihin. Jo lapsena kotona opin, että työntekoa arvostetaan ja oma raha on kultaakin kalliimpaa. Isä oli rekkakuski ja äitikin oli tehnyt useita eri töitä."

Ison talon edut ovat hyviä

Heidi pitää Valtran työsuhde-eduista ja käyttää niitä ahkerasti. "Esimerkiksi alennus uimahallista on tosi ihana etuus. Sairauskassa on myös ollut hyvä, kun se on maksanut osan kalliista psoriasislääkkeistä. Siellä on myös helppo asioida, koska se on kuin paikallinen Kelan konttori. Työterveyteenkin saa hyvin aikoja ja digiklinikka on mahtava. Ruokalassakin tykkään käydä melkein joka päivä. Se on hyvin halpa ja siellä saa hyvää perusruokaa."

Heidi toimii materiaaliosaston varaluottamusmiehenä. Työkaverit ovat mukavia. "Kaveripiirissä on monenlaisia ihmisiä. Jotkut eivät ikinä haluaisi tehdastyöhön, ja sekin on ok. Tosi moni entinen työkaveri on kysellyt, että mitä olen tykännyt ja olisiko heistäkin tehdastyöhön. Ystäväpiirissä oli paljon kiinnostuneita ja yksi tulikin tänne vähäksi aikaa töihin."

Hyvä sijainti perheelle

Heidi ei vanno, että hän on tässä työssä eläkeikään saakka, mutta mitään tarvetta muutoksille ei ole näköpiirissä."Ostin pari vuotta sitten ihanan rivitalokolmion, josta on viiden minuutin työmatka ja lapsilla viiden minuutin kävelymatka kouluun. Tällaiset asiat vaikuttavat myös työpaikan valintaan ja tulevaisuudensuunnitelmiin."

Takaisin Valtran urasivulle

Valtran urat

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän