share

Yrjö on ollut tyytyväinen ison talon etuihin

Yrjö Ruotsalainen on tehnyt Valtralla pitkän uran laatu-, osto- ja tuotekehitystehtävissä. Isossa talossa on monia etuja sairauskassasta ruokalaan ja lainatraktoreista harrastusryhmiin. Yrjö ja hänen vaimo Ansa, joka on myös aiemmin työskennellyt vuosia Valtralla, ovat käyttäneet ison talon etuja ahkerasti hyödykseen ja osallistuneet monenlaiseen vapaa-ajantoimintaan.

 

"Yksi tärkeimmistä eduista on ollut sairausvakuutuskassa. Lisäksi olemme saaneet lainata traktoreita pihatöihin ja Valtralta on löytynyt lapsillekin kesätöitä." - Yrjö Ruotsalainen

Kun Yrjö Ruotsalainen aloitti Valtralla syksyllä 2002, hänellä oli jo parikymmentä vuotta työkokemusta eri firmoista Suomessa, Neuvostoliitossa ja Saksasta. Aiemmat työpaikat ja koulutus antoivat vertailupohjaa

"Olin aiemmissa työpaikoissa elektroniikkateollisuudessa ollut muun muassa tuotannossa työnjohtajana ja laatupuolella. Kun työpaikka olisi vaihtunut Äänekoskelta Tikkakoskelle, niin aloin katsella työpaikkoja lähempää ja huomasin laatuinsinöörin avoimen paikan Valtralla. Sitä hain ja sen sain", muistelee Yrjö.

Yrjö aloitti työt laatuinsinöörinä Valtran kokoonpanotehtaalla. Laatuinsinöörinä hän teki paljon yhteistyötä alihankkijoiden kanssa ja elektroniikkapuoli annettiin luontevasti Yrjön hoidettavaksi hänen työhistoriansa vuoksi.

"Tiesin Valtran jo aikoinaan, mutta ajattelin, että elektroniikka on minun juttuni. Sitten me molemmat muututtiin, sekä minä että traktorit. Traktoreihin tuli can-väylät ja muutenkin niin paljon elektroniikkaa, ettei nykytraktori toimisi ollenkaan ilman sitä. Minä puolestaan opin yhä enemmän traktoreista."

Laadun ja oston jälkeen Yrjö siirtyi tuotekehitykseen, jossa hän myöskin työskenteli sähkölaitteiden ja elektroniikan parissa.

Maatilan poika Sonkajärveltä

Yrjöllä oli hyvä käsitys traktorin käytöstä maatilan töissä, sillä hän on kotoisin maitotilalta Sonkajärveltä. Isällä ja isän veljellä oli siellä yhteistila. Yrjö osallistui tilan töihin pienestä pitäen. Traktorillakin pääsi ajamaan heti kun jalka ylti painamaan kytkimen pohjaan. Aivan nuorena Yrjö ehti tehdä maatilan töitä myös hevosella.

"Ajoin just tällä viikolla uutta traktoria. Kyllä ne ovat tosi hienoja vehkeitä. Uskon että asiakkaatkin ovat niistä ylpeitä. Palkintojen rivistö tuotekehityskeskuksen seinällä kertoo myös sitä, että tuote on hyvä."

Yrjö kiittelee Valtran aloitetoimintaa. Valtra on takavuosina ollut perinteisesti yksi Suomen aloitteellisimmista yrityksistä.

"Kun matkustin paljon oston ja tuotekehityksen tehtävissä, niin näin miten asioita tehdään muualla. Niitä pystyi joskus soveltamaan myös tänne. Siihen aikaan Valtralla saattoi saada isojakin aloitepalkkioita, koska aloitteen tekijä sai tietyllä laskukaavalla suurimman osan aloitteen talolle tuomasta säästöstä itselleen palkkiona. Nykyisin aloitejärjestelmä on hieman muuttunut, mutta on aina motivoivaa, kun voi kehittää työpaikkkaansa."

Hiihtämällä töihin

Yrjö asuu noin kolmen kilometrin päässä tehtaalta. Talvisin hän joskus hiihtää työpaikalle metsän läpi ja kesäisin matkan voi taittaa maastopyörällä.

"Kyllähän se vähän herättää huomiota, kun on tehtaan portin pielessä sukset pystyssä. Aiemmin kun olin töissä tuotekehityksessä, niin tehtaan takana oli portti, josta pääsin suoraan kulkemaan kotoa toimistoon. Metsässä on vanha latupohja, mutta itse saan hiihtää sinne ladun."

Nykyisin Yrjö työskentelee Jyväskylässä Smart AG -osastolla. Smart AG on eräänlainen start up -yritys ison konsernin sisällä. Smart AG -osastolla kehitetään uusia ominaisuuksia ja lisävarusteita, jotka koetetaan saada myös nopeasti käyttöön. Smart AG -toiminta on sukua tuotekehitykselle, mutta nopeampaa, ja projektit ovat huomattavasti pienempiä.

"Smart AG on kiva, herkkäliikkeinen organisaatio, jolla on tuntosarvet ulkona. Viikoittain tavataan viljelijöitä, kuunnellaan ja esitellään heille omia keksintöjämme sekä tehdään koeasennuksia", kertoo Yrjö.

Yrjö on tyytyväinen Valtran työsuhde etuihin

Ruotsalaiset ovat osallistuneet ahkerasti Valtran harrastekerhojen toimintaan. Valtralla on kymmeniä eri alojen kerhoja eri urheilulajeista kulttuuriin. Muita työsuhde-etuja ovat esimerkiksi edullinen ruokala, kattava työterveyshuolto ja sairauskassa.

"Yhdenlainen etu kai on sekin, että lapsille on löytynyt kesätyöpaikkoja Valtralta. Henkilökunnan lapset ovat etusijalla, kun kesätyöntekijöitä valitaan."

Takaisin Valtran urasivulle

Valtran urat

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän