share

Virpin mielestä parasta Valtralla ovat työkaverit

Virpi Vuorenmaa toimii varaosakeskuksessa tiiminvetäjänä. Hän on työskennellyt Valtralla vuodesta 2007 alkaen ja edennyt oman vuoronsa tiiminvetäjäksi. Virpin mielestä parasta Valtralla ovat työkaverit.

"Pidän siitä, että työntekijään luotetaan ja hän saa tehdä haastavaa ja merkityksellistä työtä. Kun teet omia juttujasi, saat vapauden. Ihmiset, joiden kanssa työskentelet, ovat mukavia ja päivät kuluvat hetkessä." - Virpii Vuorenmaa

Virpin koko perhe on valtralaisia, sillä mies työskentelee vaihteistojen Reman-tehdaskunnostuksessa, jossa myös poika on käynyt kesätöissä, ja alaa opiskeleva tytär on jopa tuurannut äitiään kesällä. Tytär myöskin suunnittelee tekevänsä opintojensa lopputyön Valtralle.

Virpin mielestä parasta Valtralla ovat työkaverit ja vaihteleva työ

Valtran varaosakeskuksessa työskennellään kahdessa vuorossa. Aamuisin hyllytetään tulevia osia, kerätään rekka- ja pikatilauksia. Iltapäivällä lähetetään varaosia eri puolille maailmaa sekä kerätään seuraavana päivänä lähteviä tilauksia. Erilaisia osanimikkeitä on varastossa noin 45 000. Vuorossa on 13 ihmistä, jotka tekevät joka toinen viikko aamua ja joka toinen viikko iltaa. Vuoron sisällä tehtäviä vaihdellaan esimerkiksi tavaran vastaanotosta keräilyyn ja pakkaukseen.

Virpi toimii toisen vuoron tiiminvetäjänä.

"Tiiminvetäjänä olen aina siellä missä apua eniten tarvitaan. Hoidan uusien perehdytyksen sekä kaikenlaiset ongelmatilanteet, eli jos vaikkapa trukki hajoaa, niin ilmoitan siitä korjaajille. Lisäksi teen inventointeja, saldotarkastuksia ja -korjauksia sekä pidän yhteyttä Säynätsalon varastoon. Sähköposteja tulee päivittäin 70-80", kuvailee Virpi.

Virpi on työnjohtaja, mutta ei varsinainen esimies, sillä työsuhdeasioista päättää Virpin esimies.

"Tulin Valtralle 2007 metallialan kurssin harjoittelusta, kun aiempi työpaikka Saarijärvellä oli loppunut. Aluksi olin voimansiirtotehtaalla. Miehen kanssa tultiin tänne yhtä aikaa ja oltiin eri vuoroissa, niin lasten ei tarvinnut olla juurikaan hoidossa. Kummallakin oli ensin määräaikaisia tuurauksia, mutta vakipaikat löytyivät nopeasti."

Joustavuutta työajoissa

Virpi muistelee, että opiskelujen loppuun saattamiseen ja lastenhoitoon suhtauduttiin Valtralla joustavasti. Työvuorot sai aina soviteltua niin, että myös opiskelu ja lastenhoito onnistuivat mahdollisimman hyvin.

"Kaikki työt ovat olleet hirmu itsenäisiä hommia. Tykkään siitä, että työntekijään luotetaan ja saa tehdä haasteellista ja mielekästä työtä. Kun hoitaa oman hommansa, niin saa vapauksia. Työkaverit ovat mukavia ja päivät menevät ihan hujauksessa."

Virpin mielestä Valtra on varma työnantaja, jolla on hyvät tulevaisuuden näkymät. Takavuosien vaikeina aikoina hän on kokenut myös yt-neuvottelut ja niitä seuranneen muutaman lomautuspäivän, mutta ei sen pahempaa.

Kimppakyydillä töihin ja kotiin

Virpi asuu Saarijärvellä ja käy töissä Suolahdessa. Työmatka kestää puoli tuntia ja se taittuu kimppakyydillä samassa vuorossa työskentelevän kollegan kanssa.

"Poika työskenteli vaihteistojen Reman-tehdaskunnostuksessa ennen armeijaa ja saattaa palata sinne armeijan jälkeen. Tytär opiskelee Lahdessa tradenomiksi ja hän on ollut varaosavarastossa kesätöissä 15-vuotiaasta alkaen. Viime kesänä hän tuurasi minua. Hän myös teki kurssityönään henkilöstökyselyn tänne varaosiin."

Virpi on kiitollinen ison talon eduista, kuten alennuksista kuntosalilla ja uimahallissa, mutta ne eivät ole ratkaisevia työssä viihtymisen kannalta. Henkilöstöravintola Kapusta saa myös kehuja, koska sieltä toimitetaan aamuisin varaosakeskuksen kahvihuoneeseen tuoreita korvapuusteja ja sämpylöitä. Lounasaikaan puolestaan voi kipaista ravintolaan edulliselle ja monipuoliselle aterialle. Henkilöstöravintola toimii omakustannusperiaatteella ja Valtra maksaa kiinteät kulut, joten ruokailu on todella edullista.

 

Takaisin Valtran urasivulle

Valtran urat

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän