share

 

Valtra mukaan esportsiin

Tässä on Team Valtra FSL:n 3. kaudelle

Valtra lähtee mukaan esportsiin lanseeraamalla joukkueen marraskuun lopulla alkavalle Farming Simulator Leaguen kolmannelle kaudelle.

Valtran joukkueeseen kuuluu kuusi pelaajaa, jotka ovat jo todistaneet pärjäävänsä FSL:n korkeimmalla tasolla. Joukkueessa pelaa muun muassa kolmikko, joka sijoittui edellisellä FSL kaudella lopulta toiseksi, jääden vain pelin päähän mestaruudesta.

Valtralla on ollut jo aikaisemmin vahvasti läsnä Farming Simulator -pelissä vuodesta 2015 lähtien. Viimeisimpänä Valtra esitteli uuden G-sarjansa loppuasiakkaille virtuaalisessa lanseeraustapahtumassa sekä samanaikaisesti Farming Simulator pelaajille pelin sisällä.

Pamela Engels

Senior Manager Communications & Digital Marketing, Valtra EME

Farming Simulator on ollut tärkeä alusta Valtralle, koska se on mahdollistanut Valtran fanien ja laajemman yleisön tavoittamisen myös maatalousalan ulkopuolelta

“Farming Simulator on ollut tärkeä alusta Valtralle, koska se on mahdollistanut Valtran fanien ja laajemman yleisön tavoittamisen myös maatalousalan ulkopuolelta. Valtra -tiimin lähettäminen FSL:ään on meille looginen askel eteenpäin. Esports on selvästi nousussa ja pelaaminen tuo mukanaan mielenkiintoisia näkökulmia siihen, miten virtuaaliset kokemukset voivat hyödyntää oikean elämän haasteissa. Valtra haluaa ehdottomasti olla eturintamassa näiden mahdollisuuksien tutkimisessa,” sanoo Pamela Engels, Senior Manager Communications & Digital Marketing, Valtra EME.

Team Valtra

Joukkueen pelaajat omaavat potentiaalin palkintopalli sijoituksiin tulevalla kaudella

“Olemme innoissamme saadessamme edustaa Valtraa Farming Simulator Leaguen kolmannella kaudella. Joukkueen kokoonpano muodostuu erityyppisistä pelaajista, joista jokainen täyttää tietyn paikan joukkueessa, tuoden oman lisänsä joukkueen menestykseen tulevalla kaudella. Saatamme jopa näyttää joitakin uniikkeja tekniikoita kauden aikana, joita fanien kannattaa ehdottomasti seurata", kommentoi Marcel Renke.


Ammattimainen valmennus

Valtran FSL joukkue on kasattu yhdessä KOVA Esportsin kanssa, joka on Keski-Suomesta lähtöisin oleva eurheilu organisaatio, jolla on joukkueita ennen tätä jo 7 eri pelissä, esimerkiksi CS:GO:ssa ja League of Legendsissä.

“Farming Simulator League on meille uusi haaste, jota odotamme innolla. Vaikka laji ei varsinkaan Suomessa ole vielä se tunnetuin, löytyy Farming Simulatorilta vakaa kansainvälinen pelaajakunta ja fanipohja. Yhteistyö Valtran kanssa tarjoaa meille aivan uusia mahdollisuuksia, kun kaksi täysin erilaista alaa yhdistyy tietotaidoiltaan tavalla, jota ei ole ennen nähty,” kommentoi Timo Tarvainen, KOVA Esportsin toimitusjohtaja.

Aikataulu

Farming Simulator Leaguen kolmas kausi alkaa marraskuun 27. päivä Erlangenissa, Saksassa. Kausi sisältää sekä verkossa pelattavia eventtejä että fyysisiä tapahtumia, riippuen toki myös koronatilanteen kehityksestä. Kauden huipentuessa 2021 marraskuussa alan suurimmilla messuilla Agritechnicassa Saksassa.

Aika Tapahtuma Paikka
27.–29.11.2020 Giants Studio -turnaus #1 Erlangen, Saksa
16.–17.1.2021 Online-turnaus #1 Online
5.–7.2.2021 tulossa tulossa
11.–14.3.2021 tulossa tulossa
Huhti 2021 tulossa tulossa
Touko 2021 tulossa tulossa
Heinä 2021 Farmcon21 tulossa
Elo 2021 Gamescom Köln, Saksa
Syys 2021 tulossa tulossa
Loka 2021 tulossa tulossa
Marras 2021 Agritechnica 2021 Hannover, Saksa

Seuraa tiimiä somessa @ValtraFSL

Facebook  ▪  Twitter  ▪  Instagram

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän