share

Varaosat pitävät ruoantuotannon käynnissä

Varaosilla ja huollolla on tärkeä rooli ruokaturvan ja elintarviketuotannon ylläpitämisessä. Koronavirus ei saa keskeyttää maanviljelyä ja ruokatuotantoa, siksi Valtra on pitänyt erityistä huolta varaosien saatavuudesta ja turvannut huoltotoiminnot.

Jo pandemian varhaisessa vaiheessa Valtran Suolahden keskusvarastossa siirryttiin työskentelemään kahdessa vuorossa niin, etteivät eri vuorojen työntekijät kohtaa vuoron vaihtuessa. Tällä on mahdollistettu se, että jos yhden vuoron työntekijä olisi sairastunut ja hänen työtoverinsa joutuneet karanteeniin, niin toinen vuoro olisi voinut jatkaa varaosatoimituksia asiakkaille.

Varaosakeskus on eristetty hyvin tarkasti muusta maailmasta. Vierailijoita ei ole sallittu, ei edes oman yhtiön sisältä eikä edes varaosa- tai huoltopuolen toimistosta, vaan ovet toimiston ja varaston välillä on pidetty lukittuna. Tavarantoimittajat jättävät kuormansa lastauslaiturille, josta ne haetaan.

Varaosavarastossa työskennellään kahdessa vuorossa eivätkä vuorot tapaa toisiaan vuoron vaihtuessa. Näin estetään koronaviruksen leviäminen koko henkilöstöön ja varmistetaan varaosien saatavuus.

Kaikki varaosakeskuksessa käyttävät jatkuvasti hanskoja ja pitävät välimatkaa toisiinsa. Ruokailut on porrastettu niin, etteivät varaosakeskuksen työntekijät törmää muihin työntekijöihin.

Myynti-, huolto ja varaosapisteissä asiakkaita on palveltu puhelimitse ja sähköpostilla. Varaosia on toimitettu tavallista useammin postilla tai kuriiripalvelujen avulla suoraan asiakkaille. Useissa myymälöissä on tehostettu siivousta, asiakkaita on pyritty palvelemaan yksitellen ja riittävän turvaetäisyyden päästä. Pääsääntöisesti huoltotiloihin ei ole päästetty ulkopuolisia.

Myyntipisteissä pyritään palvelemaan asiakkaita yksi kerrallaan ja pitämään turvallinen välimatka ihmisten välillä.

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän