share

Ei hienoja, vaan tarpeellisia ominaisuuksia

Uuden traktorisarjan tuotekehityksessä tärkeintä ei ole keksiä liutaa hienoja ominaisuuksia, vaan juuri sellaisia, joita asiakkaat tarvitsevat töissään. Tämän vuoksi tuotehallinta antaa suuntaviivat ja tavoitteet tuotekehitykselle.

Valtralla on vuosikymmenten perinteet olla tiiviissä yhteydessä traktoreiden käyttäjiin. Suolahden tehtaalla on esimerkiksi tehty jo kolmenkymmenen vuoden ajan vain asiakaan tilaamia ja räätälöimiä traktoreita, ei ennusteen mukaisia varastoon. Näin tehtaalla on koko ajan tuntuma siitä, mitä ominaisuuksia ja varusteita käyttäjät todella haluavat. Suomessa Valtra myy traktoreita suoraan asiakkailleen ilman välikäsiä, mikä pitää tehtaan ja asiakkaiden välisen yhteyden tiiviinä. Lisäksi asiakkaat ovat jo vuosikymmenten ajan olleet tervetulleita katsomaan oman traktorinsa valmistusta.

”Kysyimme asiakkailta millaisen traktorin he haluavavat.”
– Tuotehallinnassa pantiin kumpparit jalkaan ja mentiin kysymään asiakkailta millaisen traktorin he haluaisivat. Usein toistuvia aiheita olivat esimerkiksi huippuhyvä etukuormaintraktori ja ison traktorin ominaisuudet myös pienitehoisemmassa traktorissa, kertoo tuotehallinnan johtaja Tuomas Nevaranta.

Traktoria suunniteltaessa asiakkaiden toiveet ja tarpeet pitää muuttaa teknisiksi ratkaisuiksi. Esimerkiksi huippuluokan etukuormaintraktoriin suunniteltiin iso kattoikkuna, hyvä painojakauma, laaja valikoima etukuormaimia ja joystick kaikkiin malleihin. Live 3 -ominaisuus oli tuttu jo isommista traktoreista, mutta G-sarjan tapauksessa se haluttiin tuoda myös 100–140 -hevosvoiman luokkaan. Live 3 -toiminnon ansiosta esimerkiksi pyöröpaaleja kuormatessa joystickillä voi yhtä aikaa käyttää kolmea eri toimintoa, mikä nopeuttaa ja helpottaa työskentelyä.

Ison traktorin ominaisuudet pienessä traktorissa

Traktorimaailmassa on perinteisesti ajateltu samoin kuin henkilöautojen kanssa, että hienoimmat lisä- ja valinnaisvarusteet ovat saatavilla vain isommissa malleissa. G-sarjaan saa kuitenkin samat ominaisuudet kuin 200 hevosvoimaa suurempaankin traktoriin.

Kaikki haluavat ”mukavan” ohjaamon, mutta mikä on mukava? Tuotehallinnan ja tuote-kehityksen tehtävä on määritellä mitä teknisiä ominaisuuksia mukavassa ohjaamossa on käytännössä.

G-sarjan Versu-malliin saa samat täsmäviljelyominaisuudet kuin isompiinkin traktoreihin, kuten automaattiohjauksen, lohkonhallinnan, määränsäädön, tehtävänhallinnan ja U-Pilot -päisteautomatiikan. Traktorin käyttö on helppoa palkintoja kahmineen SmartTouch-käyttöliittymän avulla. Huippuluokan käyttökokemukseen kuuluu myös se, että SmartTouchin ansiosta käyttäjä voi ohjelmoida traktorinsa toiminnot hyvin tarkasti haluamikseen. Tai jos traktorilla on useita käyttäjiä, on käyttäjäkohtaiset asetukset helppo tallentaa ja ottaa käyttöön, kun kuljettaja vaihtuu.

Valtra G 135 voitti vuoden traktori 2021 palkinnon kategoriassa "The best utility"

Uusi Valtra G135 Versu on valittu vuoden traktoriksi 2021 virtuaalisessa Tractor of the year TOTY-palkintojenjakotilaisuudessa 18. joulukuuta 2020. Valtra G135 Versu voitti yli 70 hv:n erikoistraktoreiden sarjan ”The best utility”, jossa painotettiin monikäyttöisyyttä ja markkinoiden parhaita ratkaisuja.

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän