share

Ykköskone on aina takuun piirissä

Laukaalaisella Tuomo Häkkisellä on selkeä traktoristrategia

– Vaihdan ykköskoneen käytännössä kolmen vuoden välein, eli se on aina takuun piirissä. Kaksi muuta konetta sen sijaan ovat noin kymmenen vuotta vanhoja ja aion ajaa niihin 7000–8000 tuntia ennen vaihtoa. Ykköskoneeseen kertyy vuodessa noin 1300 tuntia, muihin vain 500 tuntia per kone. Eli kakkos- ja kolmoskoneet ovat minulla yli 10 vuotta, kertoo Häkkinen.

Haastattelua tehdessä ykköskoneena oli T154 Versu, joka oli seuraavalla viikolla vaihtumassa toiseen T154 Versuun. Suurin ero uudessa traktorissa on se, että siinä on SmartTouch-kyynärnoja.

– Ykköskoneessa on ohjaamon ja etuakselin jousitukset sekä etukuormain. Olisin halunnut 57 km/h huippunopeuden, mutta sen saa vasta suurempaan malliin.

Häkkisellä on melko paljon siirtoajoa, sillä suurin osa pelloista sijaitsee noin 10–15 kilometrin päässä. Maatila on Metsolahdessa ja sen ympärillä on 34 hehtaaria. Ysitien toisella puolella Puttolassa ja Vuonteella on 150 hehtaaria. Yleensä toinen lauma emolehmiä laiduntaa kesän Puttolassa ja toinen Metsolahdessa. Häkkinen arvioi, että lähialueelta tulee seuraavien kymmenen vuoden aikana peltoa tarjolle, joten emolehmien tai viljanviljelyn laajentaminen on sikäli mahdollista.

– Kun aloitin isäntänä 2004, peltoa oli vain 34 hehtaaria. Vanhemmat laittoivat lypsykarjan pois sukupolvenvaihdoksen aikaan. Otin emolehmiä 2009, mutta jatkoin myös viljanviljelyä ja metsähommia omalla koneella.

Motocross-ratakin hoidetaan

Nykyisin Häkkisen kalustoon kuuluu T154 Versun lisäksi T151 HiTech- ja N92 HiTech -traktorit sekä lisäksi Logsetin ja Komatsun motot sekä Hyundain kaivinkone. Toista metsäkonetta ajaa kuljettaja ja Häkkinen ajaa toista itse talvisin. Lisäksi maatilan töissä ja kaivurihommissa on yksi työntekijä. Metsäkoneita ja kaivuria siirrellään työmaille kuorma-autolavetilla.

– Erikoisin urakka on paikallisen motocross-radan ylläpito maatalousäkeellä ja etukuormaimella. Sielläkin pitää käydä kesäisin viikoittain.

Maatilan traktori ovat käytännössä aina olleet Valtroja. Kakkoskoneena oli parin vuoden ajan kokeilussa New Holland, mutta se vaihtui takaisin Valtraan.

– Valtra ei häpeä nykyisin ominaisuuksiltaan millekään kilpailijalle ja esimerkiksi ohjaamo on tilava. Huolto toimii hyvin, osia saa läheltä ja jos jotain sattuu, tilalle saa vaihtokoneen. Kesällä uutta traktoria harkitessa vertailin hintoja ja Valtra oli ainakin listahinnaltaan 30 000 euroa halvempikin kuin keltavanteinen kilpailija.

Emolehmät laiduntavat vasikoiden ja sonnin kanssa keväästä syksyyn. Kuivan kesän lopulla laitumet alkavat olla kaluttuja, joten häkkeihin tuodaan paaleja rehuksi.

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän