share

Suuria investointeja Suolahden tehtaalla

Tuotantotila on kasvanut 4 hehtaarista 6 hehtaariin

Suolahden tehtaalle on viime vuosina valmistunut mm. uusi logistiikkakeskus ja maalaamo. Investointitahti ei kuitenkaan hyydy, vaan kiihtyy. Parhaillaan laajennetaan voimansiirtotehdasta, jossa aletaan tehdä Q- ja S -sarjojen CVT-vaihteistoja sekä laajennetaan pikavaihdevaihteistojen valmistusta.

Suolahden traktoritehdas siirtyi nykyiselle paikalleen 1960-luvun lopulla. Silloin uusittiin muussa käytössä ollut tehdasrakennus traktorikokoonpanoon sopivaksi. Nyt meneillään olevat rakennushankkeet ovat suurimpia sen jälkeen.

– Viiden vuoden aikana tuotantotilojen määrä kasvaa neljästä hehtaarista kuuteen hehtaariin, eli ne kasvavat 1,5-kertaisiksi. Sen lisäksi rakennetaan ja remontoidaan muitakin tiloja, kuten esimerkiksi varaosakeskusta ja tuotekehitystä, kertoo projektinjohtaja Mikko Torvelainen.

Voimansiirtotehtaan pohjoispäätyyn rakennetaan 3200 neliötä tuotantotilaa, jossa aloitetaan Q- ja S -sarjojen CVT-voimansiirtojen kokoopano ja testaus. Eteläpäätyyn valmistuu 1300 metrin tehdaslaajennus, joka tulee täyteen voimansiirron osien koneistusta. Esimerkiksi yli miljoonan euron FMS-koneistuskeskuksia tilattiin tehtaalle viime vuonna seitsemän kappaletta. Lisäksi tehtaan itäseinälle on jo valmistunut 720 neliötä toimistotilaa ja länsisivulle tulee mm. sosiaalitiloja 300 neliötä. Kaikkiaan uutta tilaa rakennetaan noin hehtaarin verran pelkästään voimansiirtotehtaalle.

– Rakennukset ovat valmiita alkusyksystä 2024 ja tuotanto alkaa alkuvuodesta 2025. Rakennusaikaan pakkasta on ollut välillä –35 astetta, mutta saimme rakennuksen katon ja seinät valmiiksi ennen talvea. Vesikattokin tehtiin pohjoismaiseen tapaan huputettuna, eli rakennuksen päällä oli telineistä ja pressuista tehty sääsuoja. Näin pysymme aikataulussa olosuhteista riippumatta, kertoo Torvelainen.

”Rakennustyö on edennyt aikataulussa, vaikka pakkasta on ollut kovimmillaan –35 astetta.”

Voimansiirtotehtaassa tullaan valmistamaan voimansiirtoja ja niiden komponentteja paitsi viereisen kokoonpanotehtaan tarpeisiin myös muille AGCO:n tehtaille. Esimerkiksi Brasilian tehtaille tehdään jo pikavaihdevaihteistoja ja koneistuksessa tehdään osia Ideal-leikkuupuimureihin. Voimansiirtotehtaan laajennuksen myötä tehtaalle palkataan tulevaisuudessa noin 200 uutta työntekijää, joista osa on jo koulutuksessa.

Voimansiirtotehtaan rakennustyömaalla on ollut töissä keskimäärin 20 henkilöä, mutta määrä on vaihdellut suuresti rakennusvaiheen mukaan.

 

Testaukseen tehokkaat ja entistä monipuolisemmat tilat 

Tuotekehityskeskukseen rakennetaan 850 neliömetriä toimistoja ja uusi validointilaboratorio. Vanhassa kylmälaboratoriossa voitiin ajaa traktorilla kylmässä tai kuumassa, mutta tehokkaiden nykytraktoreiden tuottama lämpö tuppasi lämmittämään laboratoriota liikaa pitkässä koeajossa.

Uudessa laboratoriossa voidaan säätää lämpötilaa erittäin kuumaksi tai kylmäksi niin, että lämpötila pysyy tasaisena, vaikka siellä ajaisi isolla traktorilla. Uudessa laboratoriossa voidaan lisäksi säätää ilmankosteutta ja tuulta. Laboratoriossa voidaan myös testata komponentteja, kuten voimansiirtoja, moottoreita tai ohjaamoja.

Maalaamo valmistui tarkasti aikataulussa

Uusi 2000 neliömetrin maalaamo valmistui päivälleen aikataulussa ja otettiin käyttöön heti kesälomien jälkeen 2023. 

Uusi maalaamo mahdollistaa tulevaisuudessa 8 minuutin vaiheajan kokoonpanossa ja yli 12 000 traktorin valmistamisen vuosittain yhdessä vuorossa. Vanhan maalaamon purkaminen vapautti paljon tilaa kokoonpanolinjan keskeltä, josta vasta pieni osa on otettu käyttöön. Uusien tuotteiden myötä ja kapasiteetin noustessa uusia kokoonpanovaiheita voidaan ottaa käyttöön vaiheittain.

Uusi maalaamo mahdollistaa entistä suurempien traktoreiden valmistamisen. Esimerkiksi etunostolaitteella varustettu Q-sarja tai uusi S-sarja ilman nostolaitettakin olisivat liian isoja vanhaan maalaamoon. 

”Suolahti on paitsi tärkeä traktoritehdas, niin myös komponenttitehdas. Aloitamme aivan uutena toimintona AGCO:n portaattomien vaihteistojen valmistuksen.”

Tim Millwood, SVP, Chief Supply Chain Officer, AGCO

Logistiikkakeskus täydessä vauhdissa

Tammikuussa 2021 valmistunut logistiikkakeskus on osoittautunut toimivaksi ja on tärkeä osa etenkin kokoonpanotehtaan arkea. Traktorinvalmistuksessa tarvittavat osat tulevat keskukseen rekoilla, ne puretaan, varastoidaan ja jaetaan tarpeen mukaan kokoonpanolinjalle. Kokoonpanolinjalla työntekijä saa tarjottimella eteensä juuri ne osat, jotka kyseiseen traktoriin asennetaan kyseisessä työvaiheessa asiakkaan toivomusten mukaan.

Logistiikkakeskukseen tulee päivittäin noin 1000 kuormalavallista osia. Logistiikkakeskuksen hyllyköt ovat 11 metriä korkeat ja rakennuksen tilavuus on 100 000 kuutiometriä. Osanimikkeitä on noin 10 000. 

Paljon pienempiä kehityskohteita

Voimansiirtotehdas, maalaamo, logistiikkakeskus ja tuotekehityslaboratorio ovat kuitenkin vain osa Suolahden tehtaalla tapahtuvista muutoksista. Lisäksi tiloja on uudistettu mm. varaosakeskuksessa, Unlimited-studiossa ja Atrium-vierailukeskuksessa. Myös Suolahden tehdasalueen ulkopuolella sijaitsevaa vaihteistojen Reman-uudelleenvalmistusta on laajennettu ja uusia innovaatioita kehittävä Smart AG -tiimi on muuttanut Jyväskylässä uusiin tiloihin, jotka itse asiassa sijaitsevat samassa tehdaskiinteistössä, jossa Valmet-traktorien tuotanto alkoi vuonna 1951.

Kaikkiaan Suolahden tehtaalla työskentelee noin 1300 työntekijää. Myös AGCO Powerin moottoritehdas Linnavuoressa lähes yhtä iso työllistäjä. AGCO:n näkökulmasta Suomi onkin toiseksi suurin maa työntekijöiden määrällä mitattuna. 

 

Tekstit Tommi Pitenius Kuvat Valtran arkisto

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän