share

Valtra Showroomissa on verkon paras traktoreiden esittelytila

Valtra Showroomia tarvittiin covid-pandemian aikaan, kun asiakkaat eivät voineet tutustua traktoreihin oikeissa myymälöissä. Selaimella käytettävä Valtra Showroom on kuin jälleenmyyjän esittelytila, mutta jossa traktoreihin ja Valtraan voi tutustua vaikka omalta sohvalta käsin. Suosittua Showroomia on jälleen kehitetty.

– Olemme kehittäneet mm. käytettävyyttä ja grafiikoita. Nyt tilassa voi liikkua vapaasti ja traktorit ovat erittäin yksityiskohtaisia. Kävijä voi myös varustella traktorin sekä tavallisilla lisä- ja valinnaisvarusteilla että Unlimited-varusteilla. Showroomin kautta voi myös kysyä tarjouksen uudesta traktorista. Tässä Valtra Showroom on markkinoiden edistynein, kertoo Valtran digital marketing manager Petri Sagulin.

Showroomista on kahdeksan kieliversiota. Traktoreiden lisäksi siellä on tietoa esimerkiksi rahoituksesta, historiasta, Valtran eSports-toiminnasta sekä suomalainen sauna. Tilassa on myös mahdollista järjestää virtuaalisia tapahtumia.

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän