share

AGCO Power 80 vuotta, uusi moottoriperhe ja lisää investointeja

Asentaja Julius Salmela asentaa kuusisylinteriseen moottoriin kampiakselia yhteistyössä teollisuusrobotin kanssa.

80 vuotta sitten Euroopassa riehui toinen maailmansota. Sotilaslentokoneiden moottoreista oli pula, joten Nokian Linnavuoreen päätettiin perustaa moottoritehdas. Tehdas rakennettiin osin kallioon louhittuihin luoliin ja osin maanpäällisiin rakennuksiin. Nykyisin luolat ovat lähes alkuperäisessä käytössään, sillä niissä huolletaan Hornet-hävittäjien suihkumoottoreita. Maanpäällisissä tehdasrakennuksissa toimii AGCO Powerin dieselmoottori- ja voimansiirtokomponenttitehdas.

– Pari vuotta sitten julkistetut yli 100 miljoonan euron investoinnit on nyt tehty tai aivan loppusuoralla. Täysin uusi moottoriperhe on tulossa sarjatuotantoon, on rakennettu uusia rakennuksia ja vanhoihin tehdasrakennuksiin on tehty uusia tuotantolinjoja, kertoo toimitusjohtaja Juha Tervala.

AGCO Powerilla on Linnavuoren lisäksi suuret tehtaat myös Kiinassa ja Brasiliassa. Linnavuori on kuitenkin yhtiön pääpaikka esimerkiksi tuotekehityksen osalta.

– Saimme AGCO:lta luvan uuden koulutuskeskuksen ja tuotekehityslaboratorion rakentamiseen, mutta töitä ei ole vielä aloitettu. Koulutuskeskuksessa koulutetaan konevalmistajien ja heidän huoltoverkostojensa henkilöstöä. Tuotekehityslaboratorio mahdollistaa muidenkin voimanlähteiden kuin dieselin entistä paremman tutkimisen, olipa kyse sitten sähköstä, vedystä, etanolista, biodieselistä, hybridistä tai mistä vaan energianlähteestä.

Evästeet

Käytämme evästeitä sivustojemme ja palvelujemme parantamiseen. Tähän sisältyvät kolmannen osapuolen sosiaalisen median sivustojen evästeet, jotka voivat seurata sivustomme käyttöäsi. Jos jatkat muuttamatta asetuksiasi, oletamme, että hyväksyt kaikkien sivustoomme liittyvien evästeiden vastaanottamisen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lisätietoja

Ok, ymmärrän